Ihonpuhdistus on kaiken alku

STUDIO BG ihonpuhdistus ,

Ensimmäinen varsinainen blogikirjoitus onkin hyvä aloittaa aiheesta ihonpuhdistus, joten tästä se lähtee… Tämä on myös aihe josta ei voi liikaa puhua…

Ei ole olemassakaan ihoa, joka ei kaipaisi tai tarvitsisi säännöllistä puhdistusta. Monesti kuulee asiakkailta, että enhän minä edes meikkaa, niin miksi tarvitsisin puhdistustuotteen…? Tai sitten kuulee, että saippualla minä pesen ja hyvin toimii… Siis mitä…? Ensinnäkin meikki ei ole todellakaan ainut syy miksi ihoa pitäisi puhdistaa. Päivän aikana ihollemme kertyneet ilmansaasteet, hiki ym. lika tukkivat ihohuokosemme, jonka seurauksena syntyy epäpuhtauksia. Ihonhoitotuotteet myös imeytyvät puhdistetulle iholle paremmin.

Ja siitä saippuasta se, että kyllä sillä lika irtoaa, mutta ihoa hoitavia ainesosia siinä ei ole ja pahimmillaan iho kuivuu liikaa, tuntuu kiristävältä ja kierre epäpuhtauksien kanssa voi alkaa.

Ihon eri ongelmissa onkin hyvä aina aluksi miettiä omia ihonpuhdistusmenetelmiä eikä ensimmäisenä hankkia vessan kaapit pullolleen erilaisia ihonhoitotuotteita. Parhaimmillakaan ihonhoitotuotteilla ei voida saada toivottua tulosta ihonhoidossa, jos perusasioissa luistetaan. Omalle iholle sopiva puhdistustuote on useasti eri vuodenaikoina erilainen niin, kuin muutkin ihonhoitotuotteet. Talvella voi puhdistusmaito sopia kuivalle ja kiristävälle iholle kun taas kesällä vaahto tuntuu toimivan paremmin. Onneksi kaikille löytyy omiin tarpeisiin sopiva tuote.

 

Mutta mistä sitten tietää minkälaisen puhdistustuotteen valitsee…? Puhdistusmaito-, geeli- vai vaahto ja mikä ihmeen misellivesi?

 

Puhdistusgeeli

Tässä listattuna diego dalla palman puhdistuotteet, jotka sisältävät ihoa hoitavia ainesosia. Puhdistustuotteet ovatkin siis myös paljon enemmän kuin pelkkää puhdistusta.

 

PUHDISTUSMAITO – Micellar cleansing milk

Misellirakenteiden ansiosta poistaa tehokkaasti meikin ja muut epäpuhtaudet hellävaraisesti. Tuotteen sisältämä pantenoli ja karitevoi kosteuttaa tehokkaasti.

 

PUHDISTUSVAAHTO – Detoxifying cleansing mousse

Tehokkaasti puhdistava. Poistaa helposti paksummankin meikin! Suojaa ja tasapainottaa ihon omaa bakteeristoa. Tämä tuote on myös MIESTEN suosikki!

 

PUHDISTUSGEELI – Deep cleansing gel

Syväpuhdistaa. Sopii erityisesti rasvaiselle, kiiltävälle ja akneen taipuvaiselle iholle. Poistaa talin kuivattamatta ihoa. Saippuaton ja alkoholiton.

 

Ja sitten se misellivesi… Tämä tuote pitäisi löytyä jokaisen laukusta, kun tarvitaan tehokasta puhdistusta ilman vettä. Lyhyesti sanottuna miselli on molekyylien muodostama lipidimolekyylirakenne joka imee rasvaa ja likaa itseensä magneetin lailla.

Misellivesi

 

MISELLIVESI – Micellar cleansing water

Hellävaraisesti puhdistava. Helppo ja nopea tuote puhdistamaan iholta meikin sekä muut epäpuhtaudet. Vanulappu kostutetaan misellivedellä ja pyyhitään kasvot, jonka jälkeen kasvoja ei tarvitse enää huuhdella vedellä. Helppoa? Eikö?  Ihanteellinen tuote erittäin herkälle ja couperosa iholle.

 

 KASVOVESI – Revitalising tonic

Kasvovesi on ehdoton tuote puhdistuksen viimeistelyyn ja tasapainottamaan sekä kosteuttamaan ihoa. Vaikuttavat ainesosat aikaansaavat hienovaraisen kiinteyttävän vaikutuksen sekä kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Sisältää hyaluronihappoa. Alkoholiton

 

Vinkkinä!

Kasvovedellä kostutettu iho tarvitsee vähemmän hoitotuotetta, kuin kuiva iho. Hoitotuotteet pääsevät myös imeytymään paremmin kun iho on kostea.

 

Ihonpuhdistuksen ja ihonhoidon kaava on loppujen lopuksi simppeli! Ensin puhdistus oikeanlaisella tuotteella ja viimeisenä meikki/parranhoitotuotteet (jos niitä käyttää). Tuohon väliin sitten mahtuukin ihomme tarvitsemat hoitotuotteet. Niistä enemmän tulevissa postauksissa. Ugh!

 

-Minna & Heidi