Kuinka kosmetologi hoitaa omaa ihoaan?

STUDIO BG ihonhoito

Viime blogiartikkelissa kerroimme miksi hoitolaamme on valikoitunut käytössämme oleva tuotesarja.Siitä pääsemmekin helposti jatkamaan aihetta ja kertomaanmeidän omassa ihonhoidossa käytössä olevista luottotuotteistamme sekä ihonhoitoruutiineista.

Käytetäänkö me itse näitä tuotteita, joilla tehdään hoitoja ja joita me teille suosittelemme sekä myymme?

 

Ehdottomasti kyllä!

Ensinnäkin meille on todella  tärkeää itse kokeilla tuotteita ja hoitoja, jotta saa käyttökokemusta ja tuntumaa tuotteista sekä oma kohtaisia kokemuksia on helppo kertoa eteenpäin ?

 

Heidin luottotuotteet

Omaa taustaa sen verran, että olen ollut todellinen kosmetiikan sekakäyttäjä aina toissa vuoden lopulle saakka. Tykkään testata uusia tuotteita ja laatikoihin on kertynyt, jos jonkinmoista purkkia, purnukkaa ja näytettä ja… Nyt reilun vuoden verran mitä olen saanut työskennellä Diego dalla Palma professional tuotteiden kanssa niin olen itse myös käyttänyt näitä tuotteita. Ensimmäisen kerran koskaan kaikki ihonhoitotuotteet puhdistustuotteista seerumeihin ja voiteisiin ovat samasta sarjasta ja olen ollut niin tyytyväinen!

Ihonhoito kun on pitkäjänteistä työtä ja nyt reilun vuoden käytettyäni Diegon tuotteita niin voin todeta, että ihoni on parempi kuin koskaan! Toki tässä oppii ihonhoidosta yleensäkin koko ajan lisää ja osaa enemmän erottaa mitä iho kulloinkin enemmän kaipaa.

Itselläni on sekaiho, joka päivän mittaan t-alueelta rasvoittuu ja tavoitteena koko ajan tasapainottaa ihoa oikeanlaisilla tuotteilla. Koska monella mullakin on samanlainen iho, kerron hieman, miten ja millä ihoani hoidan ja jotka itselläni ovat toimineet.

Ihon puhdistus

Koska meikkaan päivittäin, haluan, että meikit myös lähtevät iltaisin nopeasti ja tehokkaasti ilman turhaa hankaamista! Tähän ihan loistava tuote on Detoxifying cleansing mousse. Talvella toisinaan iho tuntuu kuivemmalta ja silloin olen ottanut käyttöön tuplapuhdistuksen, jolloin puhdistan enimmät meikit ensin öljymäisellä Biphasic micellar make up removerilla ja sen jälkeen puhditusmaidolla. Monesti iho ja sen tarpeet muuttuu vuodenaikojen mukaan, joten on tärkeää vaihtaa tuotteita sen mukaan, mitä iho milloinkin kaipaa. Kasvohoidoissa olisikin hyvä käydä aina vuodenajan vaihtuessa ? Puhdistuksen jälkeen tulee aina kasvovesi! Aina! Kasvoveden käytöstä voisi kirjoittaa kokonaisen oman postauksensa, mutta nyt lyhyesti vain totean, että kasvovesi ei ole VAIN puhdistuksen viimeistelijä, jollaisena sitä monesti pidetään. Laadukas kasvovesi on tärkeä osa ihonhoitoa ja sisältää myös ihoa hoitavia aineita! Seuraavat hoitotuotteet laitetaan kasvovedestä kostealle iholle ja näin tuotteet imeytyvät ihoon tehokkaammin!

Seerumit

Olen käyttänyt erilaisia seerumeita, mutta omalle iholle sopivimmaksi olen havainnut Pore perfecting seerumin. Sitä voi käyttää kaikkialle missä epäpuhtauksia ilmenee, yleensä t-alueelle tai vain yksittäisten näppyjen päälle. Pore perfecting seerumi on tehohoito jopa kaikkein vaikeimpien epäpuhtauksien hoitoon. Tekee ihosta mattapintaisen ja kosteuttaa sitä. Auttaa ihohuokosten supistamisessa sekä puhdistaa ihohuokosia kuolleista ihosoluista ja epäpuhtauksista. Kevyesti kuorivan vaikutuksen ansiosta ”aukaisee” pieniä näppyjä ja estää uusien syntymistä.

Voide ja silmänympärysvoide.

Ehdoton lempparini voiteista on 24-hour Matifying anti-age cream! Vähentää ihon kiiltelyä, loistava meikinalus voide seka- ja rasvaiselle iholle! Koska tämä ja moni muukin voide on ns. ”24-h voiteita”, menee sama voide päivä- sekä yö käytössä.

Silmänympärysvoiteena käytän icon time linjasta Correcting eye creamia, joka on kunnon tehotuote tummille silmänalusille ja väsymyksen merkeille. Silmänympärysiho tuntuu super kosteutetulta ja tätä tuotetta silmänaluset huutaa heti, jos sen laittamisen jostain syytä unohtaa! ?

-Heidi

 

Minnan luottotuotteet

Minä olen juuri se, joka innostuu aina helposti ja nopeasti kaikesta uudesta. Myös omat ihonhoitotuotteeni ovat aikaisemmin vaihtuneet hyvinkin tiuhaan tahtia, kun ei ole vain löytynyt sitä THE tuotetta. Tällä hetkellä en edes ”uskalla ” kokeilla mitään uutta sillä olen niin vannoutunut diegon käyttäjä. Tämä tunne on niin mahtava, kun on oikeasti löytänyt omalle iholle sopivat tuotteet. Toivon todella, että jokainen löytää omat luottotuotteensa, joihin voi ”rakastua”.

Minulla on myös sekaiho, mutta paljon enemmän kuivuuteen taipuvaisempi kuin Heidillä. Minun on huolehdittava ihoni kosteutuksesta hyvin, sillä jos ihoni pääsee pintakuivumaan ovat ikävät finnit ja näppylät saman tien riesana. Eli hyvä ihon kosteutus ja näppylät ovat tiessään. No ei se aina ihan näin mene, mutta monella epäpuhtaudet johtuvat siitä, että ihoa kuivatetaan liikaa puhdistustuotteilla tai kuivattavilla voiteilla.

Ihonpuhdistus

Omalle iholleni sopii pudistusmaito parhaiten, sillä vaahdot ja geelit saavat ihoni kuivumaan saman tien.Ihonpuhdistus on ihonhoitorutiineista yksi tärkeimmistä asioista. Ihonpuhdistus kuuluu tehdä joka aamu ja ilta, mutta ihan näin meidän kesken voin kertoa, että kyllä kosmetologillakin joskus saattaa tämä asia ”unohtua”, auts. Niinä kertoina, kun näin on päässyt käymään on aamulla herätessä kyllä huomannut eron ihossa. Iho on tuntunut tukkoiselta ja ei niin ”levänneeltä”. Myös palkinnoksi tästä unohduksesta saan heti pari näppyä kasvoilleni, joten ihonpuhdistusta ei oletodellakaan syytä ”unohdella”

Silmänympärysihonhoito

Oma silmänympärysihoni ei voisi olla ilman silmänympärysvoidetta. Luottotuotteeni on myös icon time linjan silmänympärysvoide.Koska ikävä kyllä omistan hyvin ohuen silmänympärysihon josta näin ollen kuultaa helposti tummuus läpi on tämä oranssia pigmenttiä sisältävä voide kuulunut ihonhoito rutiiniini päivittäin. Oranssi pigmentti häivyttää tummuutta ja tuote kosteuttaa ohutta ja kuivaa silmänympärysihoa tehokkaasti. Ohuessa silmänympärysiholla ikääntymisen merkit näkyvät selvemmin, joten tämän alueen kosteuttaminen on todellakin tärkeää, jos haluaa tehdä rypyistä vähemmän näkyviä. Voide levittyy erittäin hyvin ja nopeasti niin, kuin kyllä kaikki muutkin sarjan tuotteet. Meikin teko kasvoille onnistuu siis saman tien, kun silmänympärysvoide on levitetty. Käytän silmänympäysvoidetta päivittäin aamuin sekä illoin.

Kasvovoiteista en osannut valita yhtä suosikkiani, sillä oma ihoni todellakin kaipaa eri vuoden aikoina aivan erityyppisiä voiteita voidakseen hyvin. Nyt talvella käytössäni on kosteuttavan linjan kosteusvoide. Vaikka tuote on hyvin kosteuttava ja sopii todella loistavasti meikin alle. Mikä onkaan ikävämpää kuin se, että aamulla levitetty kosteusvoide alkaa ”puskemaan” meikivoiteen alta päivän aikana.

Naamio

Kerran viikossa tehohoidan ihoani ja silloin teen joko kuorinnan tai naamion tai välillä molemmat. Diegon Purifying clay mask savinaamio on yksi lempi tuotteistani, sillä sen jälkeen iho on kirkas ja tuntuu puhtaalta.Savinaamion sisältämä karitevoi pehmentää myös ihoa. Tämä tuote on ihan ehdoton, kun haluaa luoda meikille hyvän pohjan.Tuotteen käyttö on todella helppoa, sillä naamio lähtee hyvin iholta vedellä huuhtoen. Yleensä savinaamiot jämähtävät kasvoille ja niiden poistaminen iholta on työn ja tuskan takana. Tämän vuoksi itseltäni on jäänyt monet savinaamiot käyttämättä loppuun.

-Minna

 

 

Tälläista tällä kertaa 🙂 Täällä jo näppis sauhuaa ja muistilistat pitenee seuraavista tulevista aiheista blogiimme 😉